21
NOV
15:30
U15, U15 alkusarja lohko 3

Kraft - TUS   5 - 6

Närpes

U15 joukkue haki täydet pisteet Närpiöstä.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita riitti Kraft - TUS pelissä, eivätkä tuomaritkaan selvinneet aivan puhtailla papereilla. TUS aloitti pelin hieman jähmeästi ja Kraft pääsi alussa hieman niskanpäälle. Kraft karkasi jo 3 – 0 johtoon ennen, kuin TUS pääsi vauhtiin. Erän loppuun Taavi Runnakko ohitti kaksi kertaa Kraft maalivahdin. Erätauolle mentiin numeroissa 3 – 2.

Toiseen erään TUS tui pirteämmin kuin ensimmäiseen. Ajassa 23:43 TUS tuli tasoihin, kun Eetu Sova maalasi Taavin syötöstä. Kotijoukkue siirtyi uudelleen johtoon 10m minuuttia myöhemmin pitkän TUS painostuksen jälkeen. Toiselle tauolle mentiin lukemissa 4 – 3.

Kolmas erä alkoi pelin aaltoillessa molempiin suuntiin. Pelin kulminaatiopisteeksi muodostui erän viidennellä minuutilla TUS:lle tuomittu kyseenalainen 5+20 jäähy. TUS joutui vajaamiehitykseen ja lisäksi viiden minuutin alivoimalle. Tästä ei joukkue kuitenkaan lannistunut vaan laittoi kaikki peliin ja teki kaksi alivoima maalia siirtyen pelissä johtoon. Tekijöinä Max Rokala ja Eetu Sova. Kraft nousi vielä tasoihin ollessaan alivoimalla, mutta ajassa 53:47 Anton Granholm ratkaisi pelin. Lopussa taistelu kävi kiivaana, TUS puolusti kuitenkin tiukasti ja takaiskuilta vältyttiin

Torjunnat ottelussa: 32 - 47

Man of the match tänään: Arttu Lahti. (Kuvassa)