29
NOV
12.00
U15, U15 A Lohko 6 jatkosarja

KuRy - TUS   

Kurikka

U15 voittoon Kurikassa.

Tiukka oli ottelu jälleen Ryhdin ja TUS:n välillä

Kurikassa pelin alussa kotijoukkue antoi TUS:lle kylmän vastaanoton ja siirtyi kuuden minuutin pelin jälkeen jo 3-0 johtoon. TUS pääsi kuitenkin erän lopussa peliin mukaan ja kavensi ylivoimalla tilanteeksi 3-1. Myös torjuntatilasto kertoo, että Ryhti oli erässä niskanpäällä. Torjunnat 8-23.

Toisessa erässä peli tasoittui. Ajassa 26:00 TUS kavensi tilanteeksi 3-2. Erän puolenvälinjälkeen Ryhti teki ylivoimamaalin ja siirtyi uudestaan kahden maalin karkumatkalle. Minuutti tästä, niin TUS teki kaksi maalia 26 sekunnissa ja tasoitti numerot 4-4. Tauolle mentiin näissä lukemissa. Torjunnat toisessa erässä 13-13.

Kolmannessa erässä alkoi jäähypenkin kulutus. Ensin Ryhti otti 2 min jäähyn, mitä TUS ei onnistunut hyödyntämään. Sitten TUS otti neljä 2min jäähyä, mutta onnistui pitämään maalin puhtaana jäähyjen aikana.

Ajassa 47:14 TUS onnistui tekemään viidennen maalin. Ryhti yritti lopussa tasoitusta ilman maalivahtia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Näin TUS voitti ottelun tuloksella 4.5 Kolmannessa erässä torjunnat 14-15.

Man of the match Kurikassa Taavi Runnakko (kuvassa).

Joukkueen seuraava peli Pietarsaaressa ensi lauantaina.

Lagets aktuella matcher

Inga matcher
Matchlista

Terjärv Ungdoms sportklubb rf  

Smedasvägen 88           

68700 Terjärv


Fakturering:

Terjärv Ungdoms Sportklubb rf

Södra Terjärvvägen 9

68700 Terjärv

mona-lisa.grankvist@tsc.fi